RAUTIO-KIRJA
"Rautio" eli seppä Olli Erkinpoika
on ollut ensimmäinen tunnettu veroa maksanut
rautiolainen, joka on asunut Tepukkatöyrän
tienoilla - Pöllän koulun paikkeilla - 1500
-luvun puolimaissa. Seppä Ollista ja hänen
ammattinimityksestään tuli ensin kylän, sitten
entiseen Suur-Kalajokeen kuluuneen
kappeliseurakunnan ja lopulta itsenäisen pitäjän
nimi, yli sadaksi vuodeksi (1865 - 1972).
Vapaaehtoisen kuntaliitoksen myötä palattiin
"kylätasolle" 1973, ja siitä alkaen RAUTIO on
osoittanut olevansa toiminnassaan kovaa
RAUTAA...
Olli Erkinpojasta ja hänen jälkeläisestä
Rautiosta, rautiolaisista ja rautiolaisuudesta
on todella paljon mielenkiintoista luettavaa
marraskuussa 1999 ilmestyneessä 880 -sivuisessa
RAUTIO -kirjassa. |
 |
Raution Kyläyhdistyksen eli tavallisessa
puheessa kylätoimikunnan kustantama ja
toimittaja Aarre Aunolan kirjoittama ja
toimittama kylähistoria on sekä laajuutensa että
monipuolisen sisältönsä puolesta tutustumisen
arvoinen kyläkirja. Rautiokirjassa on
perusteellisten tutkimusten tuloksena valtaisa
määrä historiallista ja aiapohjaltaan
tarkisteetua kylätietoutta, ja se pärjää niin
tekstien kuin luettavuudenkin osalta kilpailussa
hyvien pitäjähistorioitten kanssa.
RAUTIO -kirjan otsikoita ovat esimerkiksi:
kotiseututyö ja perinteen tallennus, posti
kulkee, siirtolaisuus, lukkarinkouluista
peruskouluun, kuntauudistuksen kiemurat, raha-
ja pankkiasiat, "omituinen" palovakuutus,
Korpelan sähköä rautiolaisille, maatalous,
vanhat myllyt, meijeritoiminta, hevosella
pääsee, yrittänyttä ei laiteta, malminetsintä,
autot ja automiehet, lestadiolaisuus,
herännäisyys, suojeluskunta-, sotilaspoika-, ja
lottatyö, nuorisoseura- ja urheiluseuratoiminta,
turkistarhaus, maamiesseuratoiminta jne.
Rautio
-kirjan hinta on 49 euroa (+ postikulut)
TILAA
RAUTIO-KIRJA TÄSTÄ!
Voit ostaa Rautio-kirjan myös Raution Salesta,
alueen kirjakaupoista, Raution toimistolta,
Raution Osuuspankista, tai tilata Alpo
Murtoniemeltä 044 4691 241.
|