Hyvä juhlaväki!
Nyt ei yksinkertaisesti voi aloittaa muulla sanalla kuin WAU!
Tällä Suomen Vuoden kylällä 2022 on nähtävästi tapana järjestää toinen toistaan harvinaislaatuisempia tapahtumia! Jo viime vuonna korostin medialle sitä, että helpommin jokainen meistä pääsee 100-vuotisjuhlille kuin uuden kyläkaupan avajaisiin. Mutta todellinen once in a lifetime -tilaisuus on, jos kohdalle osuu kellotornin paljastus ja vielä raatihuoneen kellotornin! Rautio totuttaa meidät liian hyvälle.
Neljä vuotta sitten olin puhumassa Suomen vanhimman, 1700-luvulta peräisin olevan Porvoon raatihuoneen edessä. Enpä olisi uskonut, että kohdalleni sattuu vielä sama tehtävä Suomen nuorimmankin raatihuoneen edessä. Varsinkaan tällaisia kaunottaria ei täällä tylyjen ja tylsien laatikkotalojen luvatussa näe enää juurikaan nousevan.
Jo viime vuonna Rautio onnistui yllättämään tekemällä luotaantyöntävän rumasta markettiparakista houkuttelevan näköisen kyläkaupan, jonne mennään sisälle pienen harjakatoksen ali niin kuin pohjalaistaloon on aina menty harjakattoisen kuistin kautta. Pieniä asioita, joita ei heti huomaa, mutta joilla on suuri merkitys kokonaisuuden kannalta.
Mutta tämä kellotorni ei jää taatusti keneltäkään huomaamatta. Itse muistan vieläkin kouluajoilta, kun ajoimme Oulusta Raution mökille, Kalajoen apteekin torni näytti aina niin jännittävältä. Ihan samalla tavalla tämä torni tunnistetaan ja muistetaan. Tosiasiassa mallina on ollut juuri Kalajoen vanhan apteekintalon torni, jonka rakennutti talon koristukseksi 1920-luvulla ”rakentaja-apteekkariksi” kutsuttu Väinö Granlund. Apteekkarin vaimo valitti sitä, että kaikki kesälomat menivät siinä, kun hänen miehensä keksi joka kesä jotakin uutta erkkeriä tai muuta taloon lisättävää. Vaimoja täytyy tietysti aina kuunnella, mutta kerrankin oli onnekasta, ettei apteekkari sitä tehnyt.
Kysyin Kalajoen entiseltä kaupunginarkkitehdiltä Seija Haaralalta, mihin tyylisuuntaukseen vanhan apteekintalon torni viittaa. Seijan mielestä siinä on uusgotiikan vaikutteita ja vaikutteita myös Turun tuomiokirkon tornista. Ja toden totta! Lähetin tornin kuvan ilman mitään kommenttia turkulaiselle ystävälle, joka ihmetteli heti, mistä tuollainen Turun tuomiokirkkoon viittaava torni löytyy. Seijan mukaan mainio tyylimääritelmä voisikin olla vaikka ”apteekkaringotiikka”.
Aivan varmaa kuitenkin on, että Raution kirkontorni tuossa vastapäätä nyökkäilee nyt Raatihuoneelle tyytyväisyyttään vaivaisukon säestäessä. Nyt tämä 1800-luvun helmi, suomalaisen puukirkkoarkkitehtuurin ja puusepäntaidon harmoninen taidonnäyte, on saanut sille sopivaa seuraa.
Tätä kannattaa korostaa, sillä Suomihan on menettänyt suuren matkailuvaltin purkamalla kyliensä vanhat kauniit puurakennukset korvaamalla ne betonilaatikoilla vailla hohtoa. Vain maamme ruotsinkielisillä alueilla on arvokas puurakennuskanta ymmärretty säilyttää. Niiden idyllissä viihtyvät turistit, ja asukkailla tuntuu olevan niissä hyvä olla. Ihan todistetusti tällainen rakentaminen luo viihtyisyyttä ja hyvää oloa ja jopa vähentää stressiä. Sen ovat ruotsalaiset tutkimukset osoittaneet. Otan yhden hyvän esimerkin kotimaasta: Aamulehti järjesti viime vuonna lukijaäänestyksen Tampereelle kahdesta samalle tontille suunnitellusta rakennuksesta, toinen niistä tavanomainen moderni laatikko, toinen uusklassinen rakennus kaarevine ulokkeineen ja ikkunoineen. Jälkimmäinen vei murskavoiton; 95% valitsi sen laatikon sijasta.
Ruotsin perässä Suomeenkin on syntynyt laatikoita vastustava liike, netissä toimiva Arkkitehtuurikapina. Suomessa jäseniä on nyt yli 10’000 ja Pohjoismaissa yhteensä yli 100’000. Uskon, että Raution Raatihuone pääsee sen sivuille… Viime vuonna Rautio pääsi Suomen kartalle uudella kyläkaupallaan. Olen varma, että täällä Raatihuoneellaan Rautio vahvistaa kartalla pysymisen ja saa lisää vetovoimaa.
Suomalaiset automatkailijat tulevat usein ihastelemaan minulle ranskalaisten kylien kauneutta ja viehätystä. Minä puolestani ihmettelen, miksi he sitten ovat purkaneet omat vanhat kylänsä, jos he sellaisia muualla ihastelevat. -No, eihän meillä mitään ole, vastaa moni. Päinvastoin! Juuri meidän vanhat puurakennusmiljööt kiehtovat muualta tulleita, sillä eivät he tule täältä hakemaan sitä, mitä heillä itsellään on. Ruotsissa valmistetaankin nykyään täyttä häkää laadukkaita uusvanhoja valmispuutaloja, eikä eroa vanhaan juuri huomaa. Se kehitys saisi levitä meillekin.
Mutta vetovoiman lisäksi kylällä täytyy olla myös pitovoimaa. Se tarkoittaa muun muassa omaa kyläkauppaa ja kyläkoulua. Niillä saadaan varsinkin lapsiperheet pysymään ja uusia tulemaan, sillä juuri lapsiperheille kylät tarjoavat mahtavaa elämänlaatua.
Valitettavasti Suomi on Euroopan keskitetyin maa, jossa jättimarkettiketjut ja jättikoulut on päästetty tappamaan kyläkaupat ja kyläkoulut. Kyläkaupat ovat kadonneet niin, että tuhansien sijasta niitä ei ole koko maassa jäljellä enää kahta sataakaan. Monenlaisin laskelmin on myös koulujen keskittämistä perusteltu, mutta usein laskelmat ovat osoittautuneet tarkoitushakuisiksi ja osittain vääristellyiksi. Jos kaikki haittavaikutukset otetaan huomioon, keskittäminen on kaikkea muuta kuin kannattavaa ja hyvinvoinnin kannalta haitallista.
Mutta juuri NYT on maaseudun momentum, oikea hetki toimia! Pandemia ja sota ovat tuoneet esille elintilan, turvallisuuden ja omavaisuuden tärkeyden. Helsinki on kokenut ensimmäiset muuttotappiot. Tuuli on selvästi kääntynyt, kun Helsingin Töölössä K-kaupan ikkunaan on teipattu jättimäisin kirjaimin ”Töölön herkullisin kyläkauppa”. Tähän kannattaa tarttua, sillä varsinkin nuorten sukupolvien silmissä maaseudun arvo elinpaikkana on kasvanut.
Toivottavasti harvaanasutussa maassa irvokas metropolivouhotus on nyt tiensä päässä. Tila ja väljyys ovat nykymaailmassa valtti, ei ongelma. Kaupunkivouhotuksen mukana lukemattomat maaseutupaikkakunnat ovat hankkineet itselleen kaupunkinimikkeen, vaikka keskustassa pörräävät traktorit ja viikon suuri uutinen on sonnin pelastaminen kaivosta. Nyt olisi näiden maaseutukaupunkien korkea aika palata rehellisesti maalaispaikkakunniksi, jotka yhä koostuvat kylistä niin meillä kuin muuallakin ja satsata Ranskan tavoin näiden kylien pitovoimaan ja vetovoimaan, sillä juuri niistä syntyy ja koostuu elävä maaseutu.
Suomen Vuoden kylä, Rautio, on itsepäisesti osoittanut, miten Suomessa kylän täytyy ottaa itse asiat haltuun. Paavo Lipponen kehui viime kesänä ”Raution mallia” Suomen maaseudun pelastajaksi. Edesmennyt Ilkka Kanerva ylisti twitterissä rautiolaisia arjen sankareiksi. Kannattaa muuten käydä vilaisemassa Raution kylän twitter-sivua; siellä pörrää enemmän poliitikkoja kuin traktoreita. Ja Raution kyläkaupan kahvilassa kannattaa vilaista laatutaidetta, mikä ei ole ihan joka kyläkaupassa mahdollista. Liisa Hyssälä päätti nimittäin viime vuonna lahjoittaa Santeri Koiviston hienon 50-luvun Kalajoki-maalauksen nimenomaan Raution kyläkaupalle. Santeri Koiviston muita maalauksia täytyy sitten mennä katsomaan Oulun taidemuseoon.
Raution kyläpäällikön Vesa Hihnalan keksimä iskulause ”todennäköisesti Suomen paras kylä” on nyt auttamattomasti vanhentunut, sillä Rautio ON tunnustetusti Suomen paras kylä. Täältä löytyy kannattavaksi osoittautuneen kyläkaupan lisäksi nyt myös Suomen komein apteekkaringoottilainen Raatihuoneen torni!
